15.6.2015

Erilainen hääkoristelu



Ei häiden tarvitse olla aina romanttiset ja vaaleanpunaiset. Häiden teeman valinnassa on tärkeintä kuunnella omaa itseään ja jättää ne anoppien miellyttämiset sikseen. Kyse on kuitenkin kahden ihmisen tärkeästä päivästä, siitä kannattaa tehdä juuri sellainen kuin haluaa.

Mulla oli ihana tilaisuus päästä suunnittelemaan vähän tavallisuudesta poikkeavia hääjuhlia, tai puutarhabileitä, kuten hääpari itse niitä itse nimitti. Pariskunta on ollut yhdessä jo vuosikausia ja harrastavat matkailua, joten siitä se ajatus sitten lähti.


Pariskunnan matkamuistot otettiin käyttöön ja lisää haalin milloin mistäkin. Vanhat (ja kamalat) sillkkiviherkasvit maalasin spraymaalilla ja niistähän tulikin oikein tyyliin sopivia.



Häitä varten pihalle pystytettiin 'festaritelttoja' niitä sattui olemaan kahta eri väriä ja sehän sopi teemaan. Baaritiski ja tanssilattia rakennettiin mm. kuormalavoja apuna käyttäen.






Baarin anniskelujuomina oli erilaiset eksoottiset drinkit, joista Caipiroska oli yksi, maljakossa värikkäät pillit helposti saatavilla.



Oman haasteen juhliin toi kova tuuli, onneksi sää muuten helli päivää.  Kaitaliinat kiinnitin pöytään kaksipuoleisella teipillä (kahteen kertaan, ensimmäisella kerralla ne irtosivat). Teippi ei riittänyt oli keksittävä jotain. Lahjanaru pelasti kaiken, naru piti liinan helmat alhaalla ja kattaminen saattoi jatkua.



Häissä oli paljon ohjelmaa: tulennielijä, taikuri ja muutama bändi mutta valokuvaukseen morsian toivoi jotain jujua. Muutaman yön mietittyäni ideoin banderollin kuvaustaustaksi.
 Teemaan se sopi erittäin hyvin, se olikin suosittu poseerauspaikka. Rekvisiittaakin oli, jotta fiilis olisi autenttinen ;) Tomi Piipposen kuvatessa ahkerasti iloisia häävieraita. Juhlissa kun ei haluttu leikkiä mitään perinteisiä hääleikkejä, jotka morsiuspari mielsi  kiusallisiksi.










Aurinkoinen sää teki maisemasta uskottavan ja sai hymyn huulille. 
Vai oliko hymyn syynä kuitenkin se rakkaus toiseen...
Kiitos Seija ja Mika!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti