29.6.2016

Boitsun huoneen remppa, osa 1

Perinteisesti vietämme kesän jonkin asteisen remontin parissa, siksikin koska asumme vanhassa talossa  ja toiseksi koska tykkäämme tehdä asioita.
Meillä on kotona oikein mukava yya-sopimus, mies tekee isot ja rakenteelliset asiat ja minä maalaan, tapetoin ja sisustan. Tällä kertaa puikoissa tuon sisustamisen saralla on boitsu itse, kaikki värivalinnat ovat hänen (paitsi lattia, joka meillä koko talossa on valkoinen). Ja kuulemma toteutuskin puoliksi mun kanssa (ainakin nyt vielä uskon niin).

visual tuike, sisustus



 Teinin huone tulossa, harmaata tapettia pariin seinään, kirkuvan punainen yksi seinä ja joku iso kaupunki maisema sängyn yläpuolelle. Kuulostaa kieltämättä hyvältä.

Tänään ollaan pohjamaalattu seiniä, ja oikein reipas appari boitsu on ollutkin.
On kyllä raskasta tuo puukuitulevyn ensimmäisen maalikerroksen vetäminen. Ja imeekin maalia ihan hirveesti. Revimme edellisten laittamat gybrocit pois ja asensimme läpöisen ja hengittävän puukuitulevyn seiniin. Niin paljon vanhanajan luonnon materiaalia kuin mahdollista vanhaan taloon, niin me uskomme ja teemme.  Toki kalkkiaali olisi ollut ideaalimpi, mutta nuoren pojan huoneesssa jossa meno on välillä rajuakin päädyimme lateksiin.

visual tuike,

Vanhat hormin reiät laitoimme umpee kun porinmattia tms huoneessa ei ole aikoihin ollut, eikä sitä sinne haluta jatkossakaan, sillä tykkäämme nukkua viileässä. Puulla lämmittämisen romantiikka on kadonnut meiltä jo aikapäiviä sitten.


Vanha tapetti oli edellisten asukkaiden jäljiltä ja ansioikkaasti boitsu niitä on kestänytkin. Toki huone oli vuorattu erilaisilla julisteilla yms jolloin tapettia ei juurikaan näkynyt.

Nyt jatkamaan, kittaushommiin häipyy hän.
-T-




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti