20.9.2016

Nollabudjetin romuromanttinen terassi


Muutama vuosi sitten teimme remontin yhteydessä pienen terassin kuistin ja talon kulmaukseen. Varsinkin keväisin tuo  on ihana paikka kun aurinko paistaa ja lumet sulavat tuosta ensimmäisenä.
Olen kokeillun monia erilaisia nollaeuron kalusteita tuohon, niin vaihtolavoista tehtyä sohvaa kuin hetekkaakin, ei ole toiminut. Nyt on vuorossa taas yksi, joka toimii parhaiten vaikka paikkoja onkin rajoitetusti.



Vanhat perunalaatikot seinälle ja kaikkea romua koristeeksi. 
Suurin osa on löytynyt pihaltamme ja ulkorakennuksistamme. Pöydällä olevan lyhdyn olen saanut lahjaksi, eli se on ainoa uusi kaupasta ostettu tavara.




Lampaantaljat on kivoja enkä viitsi niitä ostella ulkokäyttöä varten, taivasalla kun ovat.
Vintillämme oli iso vanha pamentolaismatto (olisko 60-luvulta), leikkelin maton  pienemmäksi paloiksi. Hirveä sotku siitä tuli.
Heitin pesukoneeseen 60 asteeseen ja samalla maton reunojen purkautuminenkin loppui siihen.
Matot toimivat hyvin kulahtaneiden korituolien kanssa.







Krassitukena toimi vanhat käytöstä poistetut palotikkaat, 
jotka niin ikää löytyivät jostain päin tonttia.


Tällä hetkellä tuntuu että tämä varsio on toimivin, kaikki saavat kastua ja kuivuvatkin nopeasti, 
toisin kuin se vaihtolavasohva ja sen patjat tyynyineen.
Tunnelmavalosarja pitää viritellä viikonloppuna, illat rupeavat olemaan jo liian aikaisin pimeitä.
Ja paljon kynttilöitä!

-T-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti